Porin Poikakuoro ristiriipuksen suunnitelma

Tässä ovat ensimmäiset suunnitelmat ristiä varten.
Haluan selvittää mikä ristien muodoista tulee soveltumaan parhaiten.
Myöhemmin on mahdollista lisätä suunnitelmaan tarvittaessa Jeesus.
Käykää rauhassa läpi tarjolla olevat suunnitelmat ja kertokaa mielipide.
Otan vastaan myös muutosehdotuksia ja uusia suunnitelmia voi tehdä jos mikään nykyisistä ei ole mieleen.

Kuva 1. Klassinen antiikkiristi

Ristin muoto mukailee vanhoja klassisia ristejä. Kärjet ovat pyöreitä pienillä pyöreillä syvennyksillä tai puolipallon muotoisilla kohoamilla. Ristin keskusta on syvennetty hieman reunuksia alemmaksi.

Kuva 2. Ovaali-versio

Hieman uudistettu näkemys ristiin. Ristin reunat ovat pyöristettyjä keskustan ollessa reunoja paksumpi. Ristin on tarkoitus olla hyvin pehmeän pyöristetty muodoissaan lukuunottamatta kärkien terävyyttä.

Kuva 3. Keskiöristi

Yksinkertainen ja poikkeuksellinen risti, jonka keskustassa on toinen pieni risti kohtisuorassa varsinaisen ristin muotoon. Keskiön risti kohoaa huomattavasti muuta ristin runkoa sekä syvennyksiä ylemmäksi ja on pyöristetty / pehmennetty muodoissaan.

Kuva 4. Yksinkertainen viisteristi

Risteistä yksinkertaisin. Keskeltä paksuimmillaan oleva risti ohenee kärkiään kohti elegantilla viisteellä. Oheneminen tuo esiin kärkiä kohti levenevät kaistaleen edestäpäin katsottaessa.

Kuva 5. Keskeltä avoin tähtiristi

Kärjistään ja muodoiltaan hyvin pyöristetty risti. Ristin keskelle jää pelkistetyn tähden muotoinen reikä, jonka kärjet ovat terävät.

Kuva 6. Art Deco-risti

Art Deco-tyyliin muotoiltu risti. Reunat joko koholla tai viistettynä alaspäin ristin keskiosasta.

Kuva 7. Tyylitelty futuristinen risti

Teräviä ja pyöreitä muotoja omaava risti. Yksinkertainen ja samalla paljon muotokieltä sisältävä.

Kuva 8. Kalastajan risti (pohjoismainen tyyli)

Pohjaismaisten muinaisten korujen tyyliä jäljitelevä risti. Ristin kärjet muodostavat koukkumaisista / linnunnokkamaisista päädyistä.

Kuva 9. Auringon kehrä-risti (orjantappurakruunu)

Monimutkaisin ja eniten teräviä kärkiä sisältävä risti. Auringon kehrä muodostuu erillisistä piikeistä ja ristin päälle juotettavasta renkaasta.

Kuva 10. Pohjoismainen puuristi (hopeinen)

Vanhan laudoita rakennetun ristin muotoinen riipus. Tyylitellyt koholla olevat kärjet.

Kuva 11. Muinaisristi (kelttiläinen suorakulmainen)

Pohjoismaalaista puuristiä muistuttava kelttiläisen kiviristin muotokieltä käyttävä risti. Reunukset koholla muista ristin osista. Pienet reiät keskustassa.

Kuva 12. Muinaisristi (kelttiläinen pyöreä)

Muinaisia kelttiläisiä kiviristejä muistuttava risti. Reunukset koholla muista ristin osista. Keskustassa pienet reiät.